
Rosen-kehoterapia
Hämeenlinnassa ja Tampereella
Mieli voi valehdella, keho ei. -Marion Rosen
Mitä on rosen?
Rosen-terapia on lempeä ja vaikuttava kosketukseen, turvalliseen läsnäoloon ja anatomian tuntemukseen perustuva kehomieliterapian muoto, joka auttaa purkamaan tiedostamatontakin kehoon varastoitunutta kuormaa. Rosen-terapiassa saat pysähtyä itsesi äärelle kehosi kautta lempeän tuntuvan kosketuksen tukemana, ja mahdollisuutta hellittää tarpeettomiksi käyneistä jännityksistä. Kehomieliyhteys ja läsnäolo itselle vahvistuvat ja oma olo, sisäinen turva, rajat ja polku selkeytyvät.
Rosen-menetelmän perustana on oivallus, että lihasjännitykset syntyvät kehoon suojaamaan kuormittavissa tai ylivoimaiselta tuntuvissa elämäntilanteissa tai hetkissä, joissa koemme että todellinen tunteemme on epäsopiva tai ei-hyväksyttävä ja haluamme sivuuttaa sen. Toisinaan nämä lihasjännitykset jäävät tiedostamatta kehoon pidemmäksi aikaa rajoittaen hengitystä, liikettä, ilmaisua ja olemista, yhteyttä toisiin ihmisiin sekä saattaavat aiheuttaa myös kipuja.
Rosen-menetelmä on fysioterapian pohjalta kehittynyt kehomieliterapian muoto, jonka on alunperin kehittänyt fysioterapeutti Marion Rosen. Rosen-terapeutin koulutus on pitkä kurssimuotoinen koulutus, joka kestää vähintään 4-5 vuotta. Koulutuksen loppuvaiheessa olevalle harjoitusjaksolle kuuluu 350 harjoitusvastaanottoa.
Tervetuloa seuraamaan:
Instagram: @rosenkehoterapiasusanna
Facebook: Rosen-kehoterapia Susanna Raitamäki
Rosen mahdollistaa unohtuneiden lihasjännitysten rentoutumisen ja luo kehoon ja mieleen uutta tilaa elää.
Mitä rosen-terapiassa tehdään?
Vastaanotolla asiakas makaa hoitopöydällä ja Rosen-terapeutti tarkastelee hengityksen liikkeitä kehossa ja kosketuksella kohtaa jännittyneitä lihaksia, jolloin asiakas voi tulla tietoisemmaksi kehostaan ja itsestään. Rosenissa terapeutti käyttää valikoidusti sanoja, ja asiakkaan on mahdollista puhua. Rosenin aikana saa olla myös hiljaa. Tiedostamattoman lihasjännityksen tavoittaminen tuo usein esille tunnemuistoja, joiden kohtaaminen turvallisessa hetkessä rentouttaa lihasjännityksiä, luo tilaa hengitykselle ja avaa uusia mahdollisuuksia olla yhteydessä omaan autenttiseen itseen ja toisiin ihmisiin.
Keholla on muisti ja ihan oma kieli, jonka taajuus on
hiljainen. Rosen seuraa kehon kieltä.
Kenelle rosen-terapia sopii?
Esimerkkejä Rosenin vaikutuksista:
- rentoutuminen: fyysisten jännitysten hellittäminen ja niistä johtuvien mahdollisten kiputilojen lievittyminen
- tunteiden ja omien puolustusmekanismien tunnistaminen
- kehomieliyhteyden vahvistuminen
- muistojen ja mielikuvien aktivoituminen
- itsetuntemuksen lisääntyminen
- voimavarojen löytäminen ja lisääntyminen
- omien rajojen ja tarpeiden selkeytyminen
- irti päästäminen kehon kantamista tunnetaakoista
- uusien valintamahdollisuuksien löytäminen
- itseilmaisun mahdollisuuksien lisääntyminen
- yleisen hyvinvoinnin kasvaminen, olon keventyminen
- luovuuden ja elämänilon voimistuminen
Oikea aika tulla rosen-terapiaan on, kun se kiinnostaa. Mitään erityistä ei tarvitse olla meneillään.
Rosen-menetelmä on tarkoitettu aikuisille ihmisille, jotka haluavat kohdata itseään ja voivat ottaa vastuun itsestään. Alle 18-vuotiaille ei tehdä rosen-terapiaa.
Rosen-terapia sopii hyvin myös psyko- ja traumaterapian rinnalle tai sen jälkeen sekä ammattiauttajille.
Rosen ei sovi päihderiippuvuuden tai voimakkaan psyykelääkityksen alaisena. Psykoosin sairastaneille rosenia ei suositella.
Rosen-terapeuttia sitoo vaitiolovelvollisuus.
Kuinka usein rosen-terapiassa käydään?
Jo muutamalla rosen-terapian käynnillä voi olla käänteentekeviä vaikutuksia elämään, oloon ja arkeen. Kuitenkin rosen-terapia on usein vaikuttavinta pitkäaikaisen työskentelyn myötä.
Keskimäärin käyntikertoja on 1-2 kertaa kuukaudessa ja asiakkaani käyvät vuosia. Suosittelen varaamaan alkuun 2-3 käyntiä noin 2-3 viikon välein. Saat näin tuntumaa, miltä menetelmä ja työskentelytapa tuntuisivat sinusta ja sitten voimme rauhassa katsoa mahdollista jatkoa.
Rosen on kokonaisvaltainen tila olla ja tulla kohdatuksi, ilman vaatimuksia. Keho tietää minkä on aika nousta esiin, minkä on aika päästää irti.
Rosen-terapia Hämeenlinna
Paikka: Myllykulman talo, Turuntie 4-6, 3.krs, 13130 Hämeenlinna.
Pysäköinti: Viereiseltä Matti Alangon kadulta, Suomen kasarmilta ja 400m päästä kauppakeskus Goodmannista löytyvät ilmaiset kiekolliset parkkipaikat.
Etäisyydet: 300m Eureninkadun pysäkiltä (Tampereen suunnasta) ja 600m Kaivokadun pysäkiltä (Helsingin suunnasta), 2km rautatieasemalta.
Rosen-terapia Tampere
Paikka: Uudenkylänkuja 2 D (= Vipusenkatu 3), 33530 Tampere
Pysäköinti: Talon Vipusenkadun puoleisessa päädyssä parvekkeen alla on käytettävissä kaksi autopaikkaa. Sisäänkäynti on talon vastakkaiselta puolelta 2D-rapusta. Hoitotila ovi on käytävän perällä. Lähikaduilla on myös maksutonta pysäköintitilaa.
Perille julkisella liikenteellä: Ratikka 3 Hakametsän pysäkiltä etäisyys 850m, bussilinja 7 Uusikylän pysäkiltä etäisyys 250m.
Hinta
94€ / 60min
Ajanvaraus ja lisätiedustelut
Ajanvaraus Hämeenlinna ja Tampere: vello.fi/rosenkehoterapiasusanna
Kuulen sinusta mielelläni myös whatsappin, viestin, sähköpostin tai puhelun välityksellä, kysy lisää: susanna@rosenmenetelma.fi / 0407694998 / Susanna
Huom! Kaikki aikani eivät välttämättä ole Vellossa. Jos et löydä sopivaa aikaa, niin kysy vain ja ehdota sinulle sopivaa ajankohtaa.
I offer Rosen sessions also in English. I am a Rosen Method Bodywork practitioner and a physiotherapist.
Tervetuloa seuraamaan:
Instagram: @rosenkehoterapiasusanna
Facebook: Rosen-kehoterapia Susanna Raitamäki
Susanna Raitamäki, rosen-terapeutti, fysioterapeutti (AMK) Hämeenlinnassa ja Tampereella.
y-tunnus: 2356764-0
Mitä sinun kehosi kertoo siitä mitä tänään tarvitset?
Kokemuksia
”Rosen-terapian avulla pääsin irti pitkäaikaisen surun ja syyllisyyden taakasta, ja kykenen jälleen vastaanottomaan elämän virtaa selviytymisen sijaan. Kehomme muistaa, mitä mieli tahtoisi piilottaa. Jo yhden voimaannuttavan hoitokerran jälkeen energisyyteni lisääntyi, pystyin asettamaan rajoja ihmissuhteissani ylikiltteyden sijaan ja pystyin vuosia kestäneen jumiutumisen ja uupumisen jälkeen jälleen näkemään selkeitä visioita tulevaisuudestani. Kiitos Susanna!” – Viivi, 36
”Rosen-terapiassa olen voinut turvallisesti työstää vanhoja vaikeita elämänkokemuksia, jotka olen jo käsitellyt mielen tasolla, mutta jotka ovat jääneet tunnekokemuksiksi ja muistijäljiksi kehooni. Rosenin myötä olen tullut tietoisemmaksi niistä arjen tilanteista, joissa keho helposti tarjoaa vanhoja hätä- ja uhkasignaaleja ja niihin perustuvia reagointitapoja. Koen, että olen saanut arkeen enemmän tilaa ja mahdollisuuksia olla oma nykyinen, aikuinen itseni.” – Elina, 45 v
”Susannan lempeän ja turvallisen terapeuttisen kosketuksen avulla olen pystynyt kohtaamaan, käsittelemään ja jopa sanomaan ääneen asioita, jotka ovat tuntuneet mahdottomilta pelkästään keskustelun kautta. Fyysinen yhteys on ollut minulle avain siihen, että pystyn löytämään kadonneita tai itse piilottamiani kipukohtia ja näkemään asioita eri näkökulmista. Kontaktin kautta voin myös tuntea terapeutin aitouden olla kanssani siinä hetkessä. Olen saanut paljon helpotusta hankaliin asioihin sekä mielen että kehon tasolla. Rosen-terapian käyntien rytmi ja sisältö etenee juuri omassa tahdissani. Voin tarvittaessa pysähtyä hetkeen ilman kiirehtimistä. Susannan aito läsnäolo ja välittäminen luo ainutlaatuiselta tuntuvan ilmapiirin, jossa pystyn ensi kertaa luottamaan täysin siihen, että minut hyväksytään sellaisena kuin olen, ja että saan tukea siihen, mitä kehoni ikinä minulle kertookaan.” – mies, 51v
”Olen Rosenin avulla vahvistanut muun muassa aitoa tunteen läpikäymistä sekä luottamusta omaan intuitioon. Esimerkiksi vaikeimpien tunteiden noustessa voin uudella tavalla nojata kehoon ja antaa tunteen tuntua ilman liikaa analysointia. Kehomieliyhteys on todella vahvistunut. Susanna on luonut prosessille lempeän tilan.” – nainen, 44v
”Rosenin kautta voin oppia löytämään turvan itsestäni, omasta kehostani, löytämään myös sen aidon itseni. Olen joutunut olemaan liian vahva, mutta toisaalta myös pienentämään itseäni. Vaatii pitkän prosessin työstää näitä asioita, mutta tunnen, että Rosen, ja Susannan turvallinen kosketus, ovat yksi hyvä keino tällä matkalla itseeni. Olen onnellinen, että löysin Susannan ja Rosenin, että tulin ja tulen vielä.” – Marja
”Rosen-terapia on mahdollistanut minulle itseni kohtaamista ilman tuomitsevuutta, turvassa. Rosen on minulle kehon jännitysten hellittämisen lisäksi vaikeiden kokemusten ja tunteiden avautumista tutkittavaksi hyväksynnän alla. Rosen on lisännyt yhteyttä itseeni, tarpeisiini ja toiveisiini sekä mahdollistanut uudenlaisen lempeämmän kehosuhteen luomisen. Minulle Rosen on rakkautta ja uteliaisuutta omaa olemassaoloa ja kehoa kohtaan. Susannan vastaanotolla olen kokenut helppoa, aitoa läsnäoloa ja uskallusta pysähtyä kipeänkin äärelle. Tilaa itselleni. Ilo ja vilpittömyys koskettavat myötäelämisen kanssa rinnakkain ja kotiin lähtiessä on kohdattu olo.” – nainen 45v

Minusta
Olen Susanna Raitamäki, rosen-terapeutti ja fysioterapeutti (AMK) ja olen ollut kehollisuuden ja rosen-menetelmän parissa lähes 20 vuoden ajan. Matkan varrella olen opiskellut myös fysioterapeutiksi rosen-menetelmän innoittamana, sillä halusin ymmärtää enemmän anatomiasta, fysiologiasta ja ihmisen mahdollisuuksista vapaaseen liikkeeseen. Olen myös kolmen lapsen äiti ja intohimoinen luonnossa seikkailija. Tällä hetkellä otan vastaan asiakkaita Hämeenlinnassa ja tammikuusta 2026 alkaen myös Tampereella.
Löysin rosen-kehoterapian vuonna 2009 ja vaikutuin tästä lempeästä ja väkevästä anatomiaan ja fysiologiaan perustuvasta lähestymistavasta saada yhteys lihasjännitysten mukanaan kantamiin tunnekokemuksiin turvallisessa tilassa. Muistan, kun lähdin ensimmäisestä hoidostani ja tunsin olevani enemmän läsnä omassa itsessäni kuin koskaan ennen ja samalla oloni oli kevyt tavalla, jota en olisi uskonut voivani koskaan kokea. Minussa syttyi syvä halu ymmärtää lisää.
Vuonna 2010 aloitin rosen-opintoni. Myöhemmin rosen-menetelmä on auttanut minua paitsi lihasjännitysten rentoutumisessa myös olemaan selkeämmin yhteydessä itseeni, tunteisiini sekä kehooni. Rosen-menetelmä on toiminut myös oman suunnan ja kasvun selkeyttäjänä sekä vahvistanut sisäistä turvaa, elämäniloa ja tilaa hengittää.
Olen opiskellut rosen-menetelmää kansainvälisesti Suomessa ja Tanskassa. Fysioterapeutiksi opiskelin rosen-menetelmän innoittamana. Menetelmän kehittäjä Marion Rosen oli fysioterapeutti. Keho on ihmeellinen ja mielen ja kehon yhteys fysiologinen tosiasia.
Minua on aina kiinnostanut ihmisen kehollisuus, kehon viisaus ja ihminen kokonaisuutena. Otan asiakkaani vastaan lämmöllä, viisaudella, kokemuksella ja kunkin yksilöllisyyden, kehon ja oman äänen ansaitsemalla kunnioituksella.
Lue lehtiartikkeli ”Tukahdetut tunteet näkyvät lihaksissa” rosen-terapiasta ja yli 15 vuoden matkastani tähän työhön: https://www.hameenlinnankaupunkiuutiset.fi/paikalliset/8375725
Rosen on tie omaan kehoon ja tunteisiin, autenttiseen itseen, turvallisen kosketuksen kannattelemana.
Linkkejä
Rosen Method School Finland:
http://www.rosenmetodi.fi
Suomen Rosenterapeutit ry: www.suomenrosenterapeutit.fi
Kansainvälinen Rosen-instituutti: https://roseninstitute.net/practitioners/
